17. syyskuuta 2011

Mielikuvitusystäviä

Olen tainnut katsoa vähän liikaa Parks and Recreationia. Huomasin sen siitä, kun katseluun tuli pieni tauko ja tunsin ikävöiväni sarjan hahmoja. Kyseessä on siis amerikkalainen puolen tunnin sitcom (istu ja naura), jonka johtotähtenä häärii Amy Poehler, alias Leslie Knope.

Tyylilajina on mockumentary, eli hahmot puhuvat kameralle ja ikään kuin tirkistelemme heidän arkeensa. Vaikka asetelman voisi luulla olevan jo Officen ja kumppanien loppuunkaluama, Parks & Rec onnistuu olemaan hauska ja paranemaan vanhetessaan.


Hyviä uutisia Pawneessa.




Ron Swanson kävi pimeässä paikassa.

Olen alkanut pitää jopa Ron Swansonin hahmosta, jonka ensi alkuun tuomitsin liian kliseiseksi.

Joskus kliseet toimivat.

Voi, Ben.

Voin siis suositella, varsinkin jos on aikaa ja kärsivällisyyttä katsoa useampi jakso.

Apropoo, kävin tänään katsastamassa televisiotarjontaa elektroniikkakonsulttini kanssa. Näyttää pahasti siltä, että uuteen kotiin tulee jättimäinen, jättimäisen kallis idiot box. Asiat tärkeysjärjestykseen.

5 kommenttia:

  1. Hä? Mikä on idiot box?

    t. Idiot

    Mää en myöskään tunne noita tyyppejä yhtään, mulla on vaan ikävä Talvivaaran lordia ja kumppaneita. Nyyh. Puolisen vuotta vielä!

    VastaaPoista
  2. Hehe, luulin, että se meinaa televisiota, mutta auktoriteettimme Wikipedia sanookin näin: "Idiot box may or may not be a slang term for a television."

    Talvivaarassa minäkin voisin taas käydä.

    VastaaPoista
  3. Parks & Recreation on ihan huippu. Kun katoin sitä läpi saikullani, siitä tuli vaan niin paljon parempi mieli. Sarja lääkitsee mun sieluani! (Ja uudet jaksot alkaa tällä viikolla! Katotaanko yhessä?)

    Ja Ben on ehkä ihkuin ikinä. ♥

    VastaaPoista
  4. Katotaan! Jos maltetaan. Benkku on kyl ihku, my cup of human disaster.

    Olitko sie Grrita kuullu ikinä idiot boxista? Huolestuttaa vähän.

    VastaaPoista
  5. Jee!

    No kyllähän nyt vanha idiootti kaverinsa telkun tuntee! Laukku ihan keskenänsä tässä (tai ehkä sillä ei ole tarpeeksi mielikuvitusystäviä telkussa).

    VastaaPoista