18. maaliskuuta 2013

Pieni Ego

Olen etsinyt tarpeeksi moderneja espressokuppeja virtaviivaisten espressolusikoitteni pariksi. Sain minimalistiset Alessin lusikat nimpparilahjaksi jo jonkin aikaa sitten, mutta kaapistani löytyvät espressokupit eivät sopineet niihin.



















Modernit mutta kuitenkin minulle muodoiltaan tarpeeksi pehmeät Stefan Lindforsin Ego-kupit ovat juuri passeli pari hieman omaperäisille lusikoille. Sain kupit lahjaksi, mutta osasin toivoa niitä, koska näin erän Sokoksen hyllyssä ennen joulua. (Vaikuttaa siltä, että olen joko tosi kiltti tai sitten lähipiirini on kova lahjomaan.)






















Ego-kupeista tulee muuten mieleen ensimmäinen näkemäni Brittein Big Brother, jota näytettiin Suomen telkkarissa. Oliko talossa astioina Ego-sarjaa? (Kyllä oli! Löysin todistusaineistoa juutuubista, kyseessä on vuoden 2002 BB.)



















17. maaliskuuta 2013

Kelim

Täällä blogissa olen näköjään vielä kiinni joulussa, vaikka kevät jo häikäisee silmiä. Sain kuitenkin joulupukilta lahjaksi kelim-tyynynpäälliset, joita olin jo jonkin aikaa katsellut sillä silmällä. Ne sopivat nätisti yhteen poufin, sohvan ja maton kanssa.





20. helmikuuta 2013

Paluumatka aarresaarelta



Rörstrand, tuo Ruotsin Arabia, on valmistanut jo jonkin aikaa Filippa K:n suunnittelemia astioita. Vuoden 2012 kuvio on nimeltään Burkina perinteisten burkinafasolaisten kuvioiden mukaan. Näitä kauniita astioita löytyi mistäpä muualtakaan kuin Halpa-Hallista. Iisalamen Halpa-Hallista joulun välipäivinä. (Eikä hinta todellakaan ollut 17 euroa kappale.)


Kuvio toi heti mieleen Maija Louekarin marimekolle vuonna 2007 suunnittelemat Aarre-lautaset. Minulla on niitä kaksi kappaletta ja ne ovat tosiaan nimensä mukaisia, koska niitä ei tunnu löytyvän lisää mistään.

Filippa K:n aarrepolku on hieman krouvimpi, mutta silti ihanan huoleton. Joku englanninkielinen voisi jopa sanoa whimsical. Raikkaat mustavalkoiset lautaset käyvät yksiin niin valkoisten kuin värikkäidenkin astioiden kanssa. Mitä enempi värejä, sitä enempi whimsyä.




Sarjaan kuului vielä kulhoja ja mukejakin, mutta junamatka kokonaista astiastoa raahaten ei tullut kysymykseenkään joulun jälkeisessä kinkkuähkyssä.


PS. Tiedän, että minut on haastettu! En ole ehtinyt uppoutua kuvakansioihin, kuten julkaisutahdista huomaa.