31. heinäkuuta 2012

Musta laatikko

Sain vihdoinkin kauan haikailemani yrttiruukun. Äiti oli nähnyt samanlaisen ruukun ystävällään ja vinkkasi minulle, että se voisi olla juuri mitä etsin. Niinhän se olikin ja äiti toi ruukun minulle nimpparilahjaksi.


Ruukku on kauniin yksinkertainen ja sopii keittiööni kuin nakutettu. Ruukku on neliskanttinen ja sen sivussa on ulkoneva tasku kastelua varten. Yksinkertaista ja kaunista.

 Ruukkuja voisi ostaa useamman ja panna ne vierekkäin niin, että ne näyttävät yhtenäiseltä. Olisikin ihanaa, jos keittiössä olisi vieri vieressä ihania yrttejä. Minulle tosin valitettavasti mahtuu ikkunalaudalle vain tuo yksi.

30. heinäkuuta 2012

Moroccan pouf revisited

Poltetun keltaista pehmeää nahkaa, itämaisia kuvioita, asunnossa leijuva kamelinnahan tuoksu. 






Kyllä, olen saanut käsiini marokkolaisen rahin! Se löytyi Espanjan-matkalta Malagasta. Ja vaikka todennäköisesti maksoin siitä ylihintaa marokkolaistyylisen tavaran kaupassa, sain sen silti nettikauppoja edullisemmin 45 euron hintaan.



Palleja oli tarjolla vaikka missä ihanissa jalokiviväreissä. Päädyin kauniiseen murrettuun keltaiseen koska muistelin matosta ja koristetyynyistä löytyvän samaa sävyä. Itse maalaamani hopeinen versio kalpenee tämän yksilön rinnalla, mutta ehkä seuraavalla kerralla kun jos matkalaukkuun mahtuu enemmän tavaraa, saan raahattua kotiin kaverin the real McCoylle.



Palli matkusti kotiin tyhjänä liitoksistaan repeilevään matkalaukkuun sullottuna. Myyjä suositteli täyttöä kuplamuovilla, mutta jotenkin epäilen, että kuplamuovilla täytetyllä pallilla ei voisi istua. Googlailin siis vähän neuvoja, ja kävi ilmi, että palleja voi täyttää ihan millä tahansa ylimääräisellä kankaalla. Niinpä pallini sisältää tällä hetkellä mm. kaksi pientä mattoa, helmalakanan, kaksi pientä tyynyä, kaksi isoa tyynyä ja sekalaisen möykyn vanhoja vaatteita. Ja lisää mahtuisi.



Tuon kangaspaljouden takia palli on aika painavaa, mutta jämäkkä. Aloitin täytön tyynyillä, joten palli on pinnalta mukavan pehmeä ja alhaalta tukevampi. Kyllä silmä nyt lepää. Ja jalka. (Bonuksena sain kaappiin vähän lisätilaa.)