18. maaliskuuta 2013

Pieni Ego

Olen etsinyt tarpeeksi moderneja espressokuppeja virtaviivaisten espressolusikoitteni pariksi. Sain minimalistiset Alessin lusikat nimpparilahjaksi jo jonkin aikaa sitten, mutta kaapistani löytyvät espressokupit eivät sopineet niihin.



















Modernit mutta kuitenkin minulle muodoiltaan tarpeeksi pehmeät Stefan Lindforsin Ego-kupit ovat juuri passeli pari hieman omaperäisille lusikoille. Sain kupit lahjaksi, mutta osasin toivoa niitä, koska näin erän Sokoksen hyllyssä ennen joulua. (Vaikuttaa siltä, että olen joko tosi kiltti tai sitten lähipiirini on kova lahjomaan.)






















Ego-kupeista tulee muuten mieleen ensimmäinen näkemäni Brittein Big Brother, jota näytettiin Suomen telkkarissa. Oliko talossa astioina Ego-sarjaa? (Kyllä oli! Löysin todistusaineistoa juutuubista, kyseessä on vuoden 2002 BB.)



















17. maaliskuuta 2013

Kelim

Täällä blogissa olen näköjään vielä kiinni joulussa, vaikka kevät jo häikäisee silmiä. Sain kuitenkin joulupukilta lahjaksi kelim-tyynynpäälliset, joita olin jo jonkin aikaa katsellut sillä silmällä. Ne sopivat nätisti yhteen poufin, sohvan ja maton kanssa.