13. kesäkuuta 2012

Crazy Sunday



















Viikonloppuna minua puraisi pahemmanlaatuinen DIY-kärpänen. Vaalensin, leikkelin ja ompelin kangasta ja nahkaa kuin vimmattu, ja asunto näyttääkin tällä hetkellä taistelutantereelta. Minun tapauksessani ompelusten lopputulos ei koskaan kestä lähempää tarkastelua, mutta jotkut tuotokset saattavat kuitenkin nähdä päivänvalon. Ja harrastuksenhan pitäisi olla kiva. Ja jokainen ihminen on laulun arvoinen. Ja antaa kaikkien kukkien kukkia.

Mikä tämä on?
























Kuvassa pitäisi olla tällainen muovipussista muotonsa saanut kassi. Löysin yksityiskohtaisemmankin ohjeen, mutta se on sittemmin poistettu bittiavaruudesta. Minulla ei ollut mustaa nahkaa, vaan muutama pieni vuota erivärisiä ruskeita nahkoja. Niinpä vähän improvisoin, ja vaikka ajatus olikin hyvä, lopputulos ei ole ihan napakymppi.

























Malli on muuten kaunis, mutta vaikka pidensin kassin kahvoja, kassia ei saa olalle. Tämän voisi kuitenkin ottaa mukaan vaikka biitsille tai lähikauppaan, jos ilkeää.

Toinen jo kauemman aikaa hautunut projekti oli farkkusortsien vaalentaminen, a.k.a. lähenevä kolmenkympin kriisi:

























Nämä näyttävät juuri siltä kuin toivoinkin. Lilluttelin lahkeita kloorivedessä aika kauan aikaa. Olin sekoittanut kloorin veteen, mutta sain lisäillä klooria muutaman kerran runsaasti, koska farkku ei ottanut vaalentuakseen. Vaalensin samalla pari t-paitaa, mutta toisesta tuli liiankin Hippityttö 93, joten leikkelin sen suikaleiksi, venyttelin suikaleita, letitin ne ja kappas, kaulakoru!






















Vimma ei näillä eväillä laantunut, joten lisää on tulossa. Internetin DIY-blogien määrä on loputon ja niiden selailuun voi jäädä koukkuun. Varoitettu on.


3. kesäkuuta 2012

Savolaesviltti

Sain kummitädiltäni lahjaksi uuteen kotiin kauniin, itsekudotun viltin. Taitava tätini on tehnyt sen kangaspuilla luonnonvalkoisesta villalangasta. Reunaa koristaa perinteinen lapinlahtelainen kuvio.






Kuvion väri näyttää sopivan ihan justiinsa sohvaani. Kuvio itse on myös kauniin graafinen, joten se sopii tyynyihin. En malta odottaa, että ilmat taas viilenevät ja saan käpertyä kauniiseen vilttiini!

2. kesäkuuta 2012

Earrings that I bought that I love, part two

Jo aikaisemmin aloittamani hopeakorujen metsästys on taas jatkunut uuden luvun verran ja olen kahlannut Etsyä ja sortunut ostoksille. Löysin etsimäni yksinkertaiset hopeiset palkkikorvakorut MartiniJewelsiltä, joka valmistaa koruja kierrätetystä hopeasta. Voin siis huijata itseäni sanomalla, että tämähän oli ekoteko.


Korut saapuivat kauniissa kääreessä Yhdysvalloista asti melko nopeasti. Siihen se ekoteko taisikin sittten kaatua, lentorahti a-go-go!


Korvikset olivat vähän odotettua pienemmät, mutta kuitenkin riittävän pitkät. Valokuvista ja mittojen perusteella on melko vaikea arvioida kokoa, mutta onneksi tähän mennessä ei ole mennyt pahasti pieleen. Nämäkin ovat edellisen ostoksen tapaan mainiot arkikorut.